Messujen vaikutus paikallistalouksiin vahvassa kasvussa – talousvaikutukset nousseet yli 30 prosenttia

Vuonna 2024 messut tuottavat messupaikkakunnille arviolta 429 miljoonan euron talousvaikutuksen – kasvua on lähes 32 prosenttia edellisvuoteen verrattuna, jolloin vastaava vaikutus oli 324 miljoonaa euroa. Kasvu osoittaa, että tapahtumien vetovoima sekä niiden vaikutus elinkeinoelämään, matkailuun ja palveluihin ovat vahvistuneet entisestään.

Suurin osa taloudellisista vaikutuksista kohdistuu palvelualoille:

  • Kahvila- ja ravintolapalveluiden osuus on noin 110 miljoonaa euroa,
  • Hotelli- ja majoituspalveluiden noin 80 miljoonaa euroa,
  • Joukkoliikenteeseen, kuten juna- ja bussilippuihin, kuluu 31 miljoonaa euroa,
  • Kestokulutustavarakauppaan arvioidaan suuntautuvan 27 miljoonaa euroa,
  • ja muita tuloja muodostuu yhteensä noin 181 miljoonan euron edestä.

Vuonna 2024 messujen arvioidaan työllistävän suoraan tai välillisesti 5 830 henkilötyövuoroa, kun vuonna 2023 vastaava luku oli 4 400 henkilötyövuoroa. Tämä tarkoittaa noin 32 % kasvua myös työllisyysvaikutuksissa.

Messu- ja tapahtumajärjestäjät ry:n puheenjohtaja Tuomas Räsänen pitää lukuja merkkinä siitä, että messut ovat yhä tärkeämpi osa suomalaista elinkeinoelämää ja aluekehitystä:

Nämä luvut puhuvat puolestaan – messut eivät ole vain ammattilaisten kokoontumisia, vaan ne synnyttävät valtavan määrän taloudellista aktivisuutta ja työllisyyttä paikallistasolla. Erityisesti ravintola- ja majoitusala hyötyvät tapahtumien ympärille rakentuvasta vilkkaudesta. On hienoa nähdä, että suunta on selkeästi nousujohteinen ja messujen rooli osana alueellista elinvoimaa ymmärretään yhä laajemmin.”

Räsäsen mukaan messujen vaikutus ulottuu myös pidemmälle tulevaisuuteen – ne tukevat yritysten kasvua, verkostoitumista ja uusien innovaatioiden leviämistä. Samalla ne tarjoavat kuluttajille mahdollisuuden oppia, inspiroitua ja tehdä harkittuja hankintoja paikan päällä.

Messut muodostavat myös merkittävän osan koko tapahtumateollisuutta. Ne tuottavat huomattavan osuuden tapahtuma-alan kokonaisvaikutuksista ja toimivat tärkeänä moottorina alan elinvoimalle ja kasvulle.

Talous- ja työllisyysvaikutusten kasvu kertoo tapahtuma-alan kehityksestä. Samalla se osoittaa, että ihmiset arvostavat yhä enemmän fyysisiä kohtaamisia ja elämyksiä digitaalisuuden rinnalla.

Tilaa uutiskirjeemme

    Lisäystä messutiimiin – keväälle kaksi harjoittelijaa mukaan

    Vuosi on lähtenyt vauhdilla käyntiin ja tulevien tapahtumien suunnittelu eteneekin täyttä höyryä. Messutoimistossa nähtiin alkuvuodesta pieniä muutoksia, kun kaksi uutta harjoittelijaa liittyivät mukaan tapahtumatiimiin.

    Oulun ammattikorkeakoulussa kolmannen vuoden aloittanut Risto Vaara painottaa opiskeluissaan markkinointia ja myyntiä liiketalouden tradenomikoulutuksessa. Hänen harjoittelunsa koostuu monipuolisista myynnin tehtävistä. Risto odottaa harjoittelulta konkreettisia tapahtumia ja kokemuksia työtehtävistä sekä sukellusta tapahtumajärjestelyn maailmaan.

    ”Lähden harjoitteluun innokkaalla ja positiivisella otteella valmiina uuteen työympäristöön. Toivon saavani harjoittelusta uusia tietoja ja taitoja sekä kokemusta tulevaa uraa varten. Kiitän messutiimiä mahdollisuudesta ja tilaisuudesta harjoitteluun!”

    Samalta vuosikurssilta harjoittelupaikkaa hakenut Marika Sulkala painottaa myös opinnoissaan markkinoinnin ja myynnin osaamispolkua. Erona Ristoon, Marikan harjoittelu syventyy markkinoinnin tehtäviin, kuten viestinnän suunnitteluun ja toteutukseen. Hän odottaa harjoittelulta monipuolista työnkuvaa, jossa voidaan yhdistää luovaa, mutta järjestelmällistä otetta. Marika odottaa jo innolla pääsevänsä näkemään kevään messut ja miten oma kädenjälki näkyy niiden toteuttamisessa.

    ”Innostuin kun näin, että Pohjois-Suomen Messut tarjoaa harjoittelupaikkaa todella monipuolisilla ja mielenkiintoisilla markkinoinnin työtehtävillä. Harjoittelupaikan haussa pidin visuaalista luovuutta tärkeänä osana, ja niitä pääsenkin toteuttamaan tulevassa harjoittelussa. Lähden innokkaalla energialla kevättä kohti!”

    Tervetuloa harjoittelijat taloon ja työniloa kevääseen!

    Tilaa uutiskirjeemme

      Kestävä Kasvu -asiantuntijaseminaari palasi toisen kerran Oulun Tullisallin

      Seminaaripäivä kokosi yhteen kestävään kasvuun panostavat yritykset ja toimijat upeiden asiantuntijapuheenvuorojen ja kohtaamisten merkeissä.

      #kestäväkasvu

      kuvaaja Roosa-Maria Kauppila

      Tilaa uutiskirjeemme